Kielikurssit

Kielikurssit Maltalla

Maltalla on useita kansainvälisiä kielikouluja ympäri saarta, joissa voi opiskella vaikka lomalla englantia oman tason ja tavoitteen mukaan. Tarjolla on nuorille tarkoitettuja kursseja, aikuisten yleiskursseja vasta-alkajista edistyneisiin, perus- ja intensiivikursseja, yrityselämän ja eri ammattisanastojen erikoiskielikursseja sekä virallisiin kielitutkintoihin valmistavia kursseja. Kurssien pituudet alkavat viikosta ja on itsestä kiinni, montako viikkoa haluaa kieltä opiskella. Yleensä peruskurssilla opiskellaan 20 tuntia viikossa ja intensiivikurssilla 30 tuntia. Kursseihin voi yhdistää yksityisopetusta, esim. 20 tuntia yleisopetusta ja 5-10 tuntia yksityisopetusta. Tunnin kesto on yleensä 45 minuuttia. Kurssien alussa suoritetaan tasotesti, jonka mukaan opiskelijat jaetaan sopiviin ryhmiin, maksimissaan 15 oppilasta/ryhmä. Kursseilta saa kohentuneen kielitaidon, uusien kansainvälisten ystävien ja kokemusten lisäksi todistuksen, josta voi olla apua ja iloa työelämässä tai jatko-opinnoissa.

Suomalaisia kielikurssien järjestäjiä ovat mm. Speak & Fun Kielimatkat, STS, EF ja TR-Kielimatkat. Matkanjärjestäjän kautta saa halutessaan varattua koko paketin lentoineen ja majoituksineen, mutta pelkän kurssin varaaminen onnistuu myös. Kurssin aikana voi majoittua asuntolassa, hotellissa tai isäntäperheessä, jonka matkan järjestäjä valitsee huolella.

Oppituntien lisäksi kursseilla on tarjolla paljon erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja ja ohjelmaa, esim. kaupunkiretkiä, vesihiihtoa, sukellusta, snorklausta, grillausiltoja ja rantalentopalloa. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja osa aktiviteeteista saattaa olla lisämaksullisia kurssipaketista riippuen.

Speak & Fun Kielimatkat on perustettu vuonna 2003 ja on osa Speak & Fun España S.L. yritystä. Yritys tarjoaa kursseja aikuisille Valletassa, Saint Paul Bayssä ja Swieqissä sekä nuorten kursseja 11-17-vuotiaille Marsascalassa.

Lisätietoja osoitteessa www.speakfun-kielimatkat.com/englantia/malta

TR-Kielimatkat on perustettu vuonna 1987. TR-Kielimatkojen kurssit aikuisille (yli 18-vuotiaille) ovat Sliemassa (Inlingua School of Languages ja English Language Academy) sekä yli 50-vuotiaille Valletassa (EASY School of Languages). Yli 50-vuotiaiden kielikursseilla opinnot ovat aikuisten ryhmissä, mutta vapaa-ajan ohjelma ja aktiviteetit ovat suunniteltu vastaamaan yli 50-vuotiaiden mielenkiinnon kohteita. Vapaa-ajan ohjelmassa on tarjolla mm. kulinaarisia nautintoja ja teemallisia kaupunkiretkiä.

Lisätietoja Maltan kielikursseista www.kielimatkat.net/aikuisten-kielikurssit/englannin-kieli/valletta/

EF Education First on perustettu vuonna 1965 Ruotsissa. EF tarjoaa kielikursseja Maltalla kaiken ikäisille 12- vuotiaista alkaen. EF Kesäkursseja ja EF Classic Kesäkurssit 12-14-vuotiaille Saint Paul Bayssä ja Slieamassa 14-16 vuotiaille sisältävät 20 oppituntia viikossa sekä runsaan ohjatun vapaa-ajan ohjelman aktiviteetteineen. Kielikurssit ovat ryhmämatkoja ja niillä on mukana suomalainen EF liideri. Majoitus on järjestetty jaetuissa huoneissa EF lomakeskuksessa, jossa on henkilökunta apuna 24 tuntia vuorokaudessa. Kurssilainen voi valita haluaako opiskella suomalaisessa ryhmässä vai kansainvälisessä ryhmässä. Tietenkin englannin kieltä oppii paremmin sitä paljon käyttämällä.

St. Julianissa järjestettävät itsenäiset kielikurssit 16-18-, 18-25- ja yli 25-vuotiaille ovat ns. itsenäisiä kielikursseja. Kurssipakettiin kuuluu sähköisen materiaalin lisäksi valinnan mukaan joko 20, 26 tai 32 oppituntia viikossa, kotimajoitus jaetussa huoneessa, arkisin aamiainen ja illallinen, viikonloppuisin kaikki ateriat sekä päivittäiset retket ja vapaa-ajan ohjelma. Kurssin pituuden voi valita 2 viikosta 24 viikkoon.

Lisätietoja osoitteessa www.ef.fi/pg/kielikurssit/malta/

STS on perustettu vuonna 1958. STS Original ja STS Lifestyle kielikurssit Maltalla Qawran kaupungissa,ovat suunniteltu 13-19 vuotiaille ja kurssipakettiin kuuluu lennot, kuljetukset, puolihoito resort majoituksessa tai täysihoito isäntäperheessä sekä tietenkin englannin opetusta 3 tuntia päivässä, opetusmateriaalit ja vapaa-ajan ohjelmaa mm. retki Sliemaan ja Vallettaan. Kurssit ovat kaksi- ja kolmeviikkoisia. Kurssin lisäpalveluina voi ostaa Sisilian kokopäiväretken, suorittaa PADI Open Water sukellussertifikaatin, osallistua joogakurssille tai 12-opetustuntia sisältävälle surffauskurssille.

Lisätietoja osoitteessa www.sts.fi/kielimatkat/kohteet/malta/

Comments are closed.